tiistai 14. elokuuta 2012
perjantai 17. helmikuuta 2012
torstai 16. helmikuuta 2012
Haluan
Kerroin tänään herrasväelle yhden toiveen...
Tahtoisin kissanpennun.
Emännän mukaan kissalla ei voi olla kissaa. Miksei muka?
Tahtoisin kissanpennun.
Emännän mukaan kissalla ei voi olla kissaa. Miksei muka?
tiistai 14. helmikuuta 2012
Ystävänpäivä
Helmikuun 14. päivänä vuonna 269 piispa Valentinus koki marttyyrikuoleman, sillä hän vihki keisarilta salaa sotilaita avioliittoon. Rakastuminen, avioliitto ja perhe olivat tuon ajan sotilaiden kiellettyjen asioiden listalla.
Jaa, että kiinnostaa kuin kilo koiranruokaa?
No ei minuakaan kiinnosta, mutta ajattelinpa kuitenkin väsätä teille ystävänpäiväkortin.
Muistakaa myös niitä karvaisia ystäviänne!
maanantai 13. helmikuuta 2012
Kissa on terve, kun se leikkii
Emäntä yritti lähteä töihin. Otin järeät aseet käyttöön, sillä halusin leikkiä.
Arvaatteko, miten ihmisen saa tekemään, mitä tahansa kissa haluaa?
Niin, se on se katse.
Suloista viikkoa kaikille! Muistakaa, että huomenna on ystävänpäivä.
sunnuntai 12. helmikuuta 2012
lauantai 11. helmikuuta 2012
Ulkoilua
Aamupalapöydässä emäntä ja isäntä keskustelivat, että voisivat lähteä ulos kävelylle raikkaaseen ilmaan. Riemuitsin salaa, sillä herrasväen poissa ollessa saan rauhassa touhuta eli tehdä pahojani.
Sitten luin emännän huulilta lauseen "otetaan Seppo mukaan". Kaikki tapahtui kuin hidastetussa elokuvassa. Yritin pinkoa pakoon, isäntä sai minut kiinni ja tunki päälleni valjaat.
Järkytyksen päivä!
Ulkona aloitin sellaisen mourukonsertin, että herrasväkeä hävetti ja heidän oli vietävä minut heti takaisin sisälle.
Ulkoilu on koirien hommaa!
perjantai 3. helmikuuta 2012
Penni ajatuksistani
Tänään olen miettinyt kaikenlaista...
Olen miettinyt, milloin saan tuntea kinkkuviipaleen suloisen maun makunystyröissäni.
NÄLKÄ!
perjantai 27. tammikuuta 2012
Teen, jos tahdon
Joku koirankakalle haiseva tyyppi on keksinyt, että koira on kissaa viisaampi. Koira oppii temppuja, noudattaa isäntänsä sääntöjä ja on muutenkin kaikin puolin uskollinen kaveri. Kissa sen sijaan ei opi mitään, ei noudata sääntöjä ja viihtyy useimmin yksin.
Täyttä scheisseä, kuten ystäväni Saksanmaalla sanoisivat, jos vain bratwurstimakkara suussa pystyisivät puhumaan. Kissa on vähintään yhtä viisas kuin tuo sudesta polveutuva läähättävä kuonopää.
Koira istuu ja leikkii kuollutta, kun käsketään. Kissa ei käskiessä tee muuta kuin ottaa hatkat tai hyökkää kynnet esillä puntinlahkeeseen. Onkohan ihmiselle koskaan tullut mieleen, että kissa ei toimi samalla tavalla kuin koira?
Emme tee asioita käskystä tai palkinnosta. Kissa tekee, jos tahtoo. Pakottaminen on turhaa. Opimme mallia katsomalla. Esimerkiksi oven avaamisen harva opettaa kissalleen. Opimme sen itsenäisesti ottamalla mallia. Olen myös kuullut kissoista, jotka osaavat säätää stereoiden volyymiä, avata vesihanan ja syödä haarukalla. Kaikki mallista opittua.
Joten seuraavan kerran, kun mieleesi juolahtaa ajatus kissan tyhmyydestä, katso itseäsi peiliin ja mieti
leikkisitkö itse kuollutta vain hikisestä koiranmuonanappulasta?
sunnuntai 8. tammikuuta 2012
Vyötetty
Emäntä kietaisi uuden vyönsä kaulani ympäri luullen sen olevan hauskaa. Emäntä taisi katua tätä siinä vaiheessa, kun vaivihkaa katosin sohvan alle raatelemaan muotiuutuutta. Vyössä on nyt muutama reikä lisää.
Emäntä ei jälleen tainnut ajatella nenäänsä pidemmälle. Tosin se nenä on aika pitkä, joten ihmekös tuo.
keskiviikko 4. tammikuuta 2012
lauantai 31. joulukuuta 2011
sunnuntai 25. joulukuuta 2011
Merry Christmas!
Seppo äiteineen ja herrasväkineen toivottaa kaikille kinkkuista joulua! Joka kodista löytyköön mehevä sika - jos ei syötävänä versiona niin ainakin esimerkiksi isännän muodossa. Meillä myös emäntä muistuttaa sikaa.

Ps. tarkkasilmäisimmät ovat huomanneet, että Sepon blågia ei enää Facebookista löydy. Tämä johtuu siitä, että emäsika (aka emäntä) poisti profiilinsa yhteisöstä. Seppo sosiaalisessa mediassa rajoittuu siis tällä hetkellä tähän blågiin.
Tässä vielä maistiaiskuva saamastani joululahjasta. Kuinka moni teistä saa kielenpään ylettymään nenään?

perjantai 16. joulukuuta 2011
Kinkku!
tiistai 6. joulukuuta 2011
lauantai 19. marraskuuta 2011
Kaikkea pitää maistaa paitsi...
Osuipa tielleni taannoin kuivakukan lehti. Siinä se kivasti lepatti nenäni edessä. Pitihän sitä maistaa. Ehdin puraista palasen jos toisenkin, kunnes emäntä ilmestyi paikalle mylvien kuin kesän pahin ukkosmyrsky.
Minkäs kissa luonnolleen voi. Kaikkea pitää maistaa paitsi näköjään emännän kuivakukkia.

Minkäs kissa luonnolleen voi. Kaikkea pitää maistaa paitsi näköjään emännän kuivakukkia.

lauantai 5. marraskuuta 2011
Etsintäkuulutus
Tänään on 3-vuotissyntymäpäiväni. Niin on myös kahdella sisaruksellani, joiden olinpaikoista meillä ei valitettavasti ole tietoa.
Nyt julistankin etsintäkuulutuksen.
Etsimme siis kahta Madden jälkeläistä, jotka syntyivät HESY:llä 5.11.2008. Kuulemani mukaan ainakin toinen oli tyttökissa (emäntä muistelee HESY:n hoitajan sanoneen toisen olleen oranssihko?).
Sisarukseni on haettu HESY:ltä mitä todennäköisimmin helmi-maaliskuussa 2009.
Paisuisimme äitini Madden kanssa onnesta soikeiksi, jos saisimme kuulla, minne sisarukseni ovat päätyneet.

Jos sinulla on vihiä, mistä voisimme heidät löytää, niin laitahan kommenttia alle tai vaikka Facebookissa!

tiistai 18. lokakuuta 2011
Dieetti
lauantai 8. lokakuuta 2011
Olemme sen arvoisia
Näin talven kolkuttaessa ovelle on syytä muistuttaa, että me kissat emme selviä yksin ulkona. Meidät on luotu lemmikeiksi, kaipaamme huolenpitoa, ravintoa ja lämpöä. Turkkimme ei suojaa pakkaselta; palelemme siinä missä ihmiskunnan edustajakin. Kuvittele itsesi alasti talviviimassa.
Meillä on vaistomme ja pystymme kyllä saalistamaan ruokamme. Mutta emme mekään ravintoketjussa ylimpänä olla; meillä on yhtä suuri vaara joutua saaliiksi. Kuvittele itsesi leijona-aitauksessa.
Olemme älykkäitä ja vikkeliä, mutta avuttomia esimerkiksi vilkkaasti liikennöidyllä alueella. Mene itse seisomaan keskelle moottoritietä.
Ulkona vaanivat myös monet sairaudet. Me emme osaa hoitaa immuunikatoamme, leukoosia tai loisongelmaa. Ethän sinäkään sairastuessasi pärjää ilman lääkäriä.
Kaikista suurin vaaramme olet sinä, joka päästät meidät ulos lisääntymään. Kyllä sinunkin lapsesi villiintyisivät luonnon kasvattamina.
Jos haluat auttaa, älä päästä kissaasi huolimattomasti omille teilleen.
Voit myös auttaa antamalla kodin sitä tarvitsevalle kissalle. Tuhannet kissat ympäri Suomen odottavat mahdollisuutta kissanarvoiseen elämään.

Kodittomia kissoja ja muita lemmikkejä löydät esimerkiksi täältä:
Helsinki:
www.hesy.fi
Pääkaupunkiseutu:
www.loytoelaintalo.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=55&Itemid=62
Turku:
www.dewi.info
Lahti:
www.koti.phnet.fi/kodittomatkissat/
Kouvola:
www.ksey.net
Mikkeli:
www.mesy.fi
Hämeenlinna:
www.kissakotikattila.blogspot.com
Pirkanmaa:
www.kissojenkatastrofiyhdistys.net

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)