torstai 30. joulukuuta 2010

Tilinpäätös

Huomenna taas räjähtelee ja paukkuu, eikä pelkästään herrasväen housuissa.



Vuoden melkein viimeisenä päivänä on hyvä tehdä blågin tilinpäätös:

-Blågini starttasi 6. heinäkuuta.
-Yhteensä sillä on ollut 1575 lukijaa kymmenestä eri maasta.
-Blågiani on kommentoitu 20 kertaa.
-Suosituin teksti on ollut otsikolla "Sain tänään munaa" 26.9.2010.
Lähde: Bloggerin tilastot

Toivon, että te ahkerat lukijani palaatte blågini pariin myös ensi vuonna. Luvassa todellista seppoilua!

maanantai 27. joulukuuta 2010

Ei omena kauas puusta putoa

Vai miten se sanonta nyt menikään?

Vasemmalla äitini Madde ja oikealla komeilen minä!



Nyt on vuoden kinkkumaisin juhla vietetty. Taisin sivukorvalla kuulla, että tässä taloudessa kinkkua syödään seuraavan kerran vasta ensi jouluna.

Eivät tainneet luuviulut muistaa, että minun ruokavalioni koostuu lähes sataprosenttisesti kinkusta!

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Möykky

Muutama viikko sitten meidän olkkariin ilmestyi palli, jonka saa levitettyä vieraspatjaksi. Vieraat tulivat, nukkuivat ja menivät, mutta palli jäi.

Isäntä jo oli sitä hiki hatussa raahaamassa takaisin varastoon, mutta minähän en antanut. Istahdin pallille suurena möykkynä. Tämä tepsi, sillä palli jäi.



Tästä lähtien v i e r a a t saavat nukkua herrasväen jalkopäässä, sillä tämä palli on minun!

lauantai 18. joulukuuta 2010

Possuilua

Emäntä halus kokeilla, miltä mä näytän..

JOS OLISIN PINKKI!



Tuossa se emäntä hihittelee ja tukehtuu kohta omaan nauruunsa. Kuulostaa muuten ihan sialta.

Tällaista tällä kertaa.

perjantai 17. joulukuuta 2010

Ajatuskatkoksia

Viime aikoina mulla ei oo ollut oikein mitään järkevää sanottavaa. Tuntuu että tässä taloudessa vallitsee jääkausi. Kaikilla on järki jäässä.

Emäntäkin jotain kiukutteli, että vois pyyhkiä takapuolensa tän blogin jutuilla. Sinne pönttöönkö ne mun ideat ja ajatukset ovat kadonneet?

torstai 16. joulukuuta 2010

Väsynyttä meininkiä

Tässä kuva-aineistoa mun lemppari harrastuksesta.















Niin. Ja se mun lemppari harrastus on filosofi Ciceron sanoin "animi cultura" eli "hengen viljely", joka toteutuu parhaiten nukkumalla.

tiistai 7. joulukuuta 2010

Päivän menotärppi!

Lemmikkieläinten ja eläinten ystävien perinteinen Joulusiunaus Helsingin Senaatintorilla tiistaina 7.12.2010 kello 19.00!

Helsingin Eläinsuojeluyhdistys Hesy ry kerää tapahtuman yhteydessä tarvikkeita, ruokaa ja varoja eläinsuojelutoimintaan.

Lisää tietoa KLIK KLIK!

maanantai 6. joulukuuta 2010

Kaikille kaatuneille

Omistan tämän päivän erityisesti kaikille niille kissoille ja muille eläimille, jotka kaatuivat Suomen puolustaessa itsenäisyyttään silloin vuonna nakki ja makkara. Kiitän myöskin niitä urheita miehiä ja naisia, joiden ansiosta saan elää maassa, jossa kissa on arvostettu lemmikki eikä à la carten tilatuin ruoka-annos.

Ja nyt taas emäntä latelee viisauksiaan ja sanoo, että se on Kiina eikä Venäjä jossa kissoja syödään.

Joka tapauksessa toivotan meille suomalaisille oikein ruokaisaa itsenäisyyspäivää. Tänään ei sitten syödä kiinalaista.

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Vieraita ja kasvupyrähdyksiä

Saimme viime viikolla vieraita. Emännän sisko ja sen poikanen tulivat jokavuotiselle Helsingin visiitilleen maaseutu-nimisestä paikasta.

Voi herrantyytelis! Sain juosta henkeni edestä, kun tämä pikkumies ajoi minua takaa yrittäen vedellä hännästä ja milloin mistäkin. Koko ajan se oli minua tökkimässä!



Oli niin tai näin, selvisin suuremmitta vammoitta. Muutkin selvisivät vammoitta. Emäntäkin jotain kehuskeli, kuinka tyynenä pysyin, vaikka turkistani revittiin kissan kokoisia tuppoja ja häntäni lähestulkoon irtosi paikaltaan.

Seuraavana vuonna oletettavissa entistä hurjempaa meininkiä. Tämä pikkumies kun on joka visiitillä aina vain suurempi ja suurempi!