Se päivä!

Tänään oli se päivä vuodesta, jota vihaan enemmän kuin niitä päiviä jolloin herrasväki unohtaa antaa aamupalan. Se päivä jota en soisi edes pahimmalle vihamiehelleni.

Jaa, että mikä päivä? Kysyttekin vielä!

Rokotuspäivä!

Ei auttanut, vaikka kuinka yritin muuttua jäykäksi palloksi emännän tunkiessa minua kantokoppaan. Ei auttanut avunhuudot rapussa. Ei auttanut vinkurointi kopassa niin, että emännän kännykkä tipahti kaikessa tohinassa hissikuiluun. Niin sitä vietiin minua ja äitiäni kuin pässiä narussa!

Lääkärisetä sentään oli mukava. Kehui muhkeuttani ja avointa luonnettani. Äitini puolestaan livahti lääkärisedän kaapin alle piiloon, eikä sitä meinannut millään konstilla saada sieltä pois.

Setä totesi meidät molemmat hyvin terveiksi. Äiti saatiin ongittua kaapin alta ja emännän puhelin pelastui myös, joten tarinalla oli onnellinen loppu.



Huh! Nyt voin huokaista helpotuksesta ja mennä ruokakipolle!