Sain tänään munaa

Kananmunaa. Se on mun über herkku. Isäntä paistoi mulle ihan oman! Kerrankin fiksua toimintaa tässä taloudessa.

Kananmuna tekee hyvää turkille. Herrasväki se vaan kovakouraisesti harjailee ja vie suihkuun, kun ratkaisu turkinhoitoon olisi muutama muna viikossa. Niin paljon helpompaa ja miellyttävämpää molemmille osapuolille. Mutta kun ei nuo oikein välillä ymmärrä kissanhoidon päälle mitään.



Ps. emäntä pitäisi lähettää valokuvauskurssille. Mulla on tossa viimeisessä kuvassa neljä silmää!

Kehityskeskustelu

Meillä oli tänään emännän kanssa kehityskeskustelu. Emäntä hoiti puhumisen ja minä kuuntelin korva höröllä. Jotain se siinä kehui, että olen niin söpö ja suloinen ja ihana. Ja että teen emännän aina iloiseksi. Olihan se ihan kiva kuulla, mutta kun se panttasi minua siinä sylissä niin kauan että minulle ehti tulla jo nälkä!



Emäntä ei asettanut minulle ensi vuodeksi tavoitteita. Minä asetin emännälle yhden. Odotan hänen pitävän minut kylläisenä vuoden jokaisena päivänä.

Olen kulinarsistikissa

Emäntä narisee, että muka kerjään ruokaa. Ja syön liikaa. Tämä on täyttä puppua ja haluan nyt tuoda oman mielipiteeni asiasta esille.

Olen kulinarsisti. Arvostan hyvää ruokaa ja etsin makuelämyksiä. Oli se sitten pieni pala maksamakkaraa, joka sattuu tipahtamaan emännän suupielestä tai viipale varastettua joulukinkkua; nämä kaikki ovat kulinarsistisia elämyksiä minulle. Ja siten oikeutettuja nautintoja.



Ja nyt emäntä huutelee, ettei kulinarsisti ole sana. No voi kissanviikset sentään. En minä mikään intelligenssi ole!

Vaaleanpunaisia unelmia

Tovi on mennyt viime kirjoituksesta. Syy tähän on yksinkertainen. Laiskuus. Enkä tarkoita itseäni.

Kesä oli ja meni. Sen huomaa emännän stressitason noususta. Enää ei ukkosilma painosta vaan tuo ilman kylmenemisestä vauhkoava eukko. Nyt sillekin varmasti kelpaisi tämä minun lämmin turkki, jonka olisin kesäkuuman aikana heittänyt mielelläni jorpakkoon.

Lämpimän turkin alla tämä kissa näkee makoisia unia. Tänään unelmoin lintupaistista. Kotikissana olemisen huono puoli on lähiruoan puute. Ja lähiruoalla tässä tarkoitan kaikkia niitä lintuja ja örvelöitä, joita meidänkin ikkunan alla lentelee. Huoh. Niin sitä vaan annetaan hyvän safkan lennellä ohi.

Yritys palkittakoon

Eilen meidän ovesta ilmestyi kantokoppa. Olin ihan paniikissa. Tietenkin ajattelin, että koppa tarkoittaa eläinlääkäriä. Mutta huh, sieltähän vain tuli yksi meikäläinen lisää! Kissanpäivät sentään olin täpinöissäni. Vihdoin tässä talossa vallitsee oikeanlainen tasapaino; kolme kissaa ja kaksi ihmistä.

Tapani mukaan menin heti moikkaa tätä uutta kaveria, mutta jostain kumman syystä tää kaveri ei tykännyt. Kuului vain sähinää, sihinää ja hampaiden kalinaa. Herkempi kaveri, ajattelin. Tökin välillä kepillä jäätä ja kokeilen, josko se olis jo lämmennyt. Edistystä on tapahtunut. Enää kaveri vain murahtaa, kun laahustan ohi.


Valitettavasti mulla on vain viikko aikaa liehitellä tätä kaveria, jonka nimi on muuten Nemo.



PS. Oletteko koskaan nähneet kissaa, joka pitää suutaan auki 24/7? Juokseekohan silloin ruoka suoraan suuhun.

Ja kaikki jauhaa säästä

Herrasväki jaksaa valittaa helteestä. Emäntä ähkii ja puhkii, isäntä ravaa suihkussa, eikä kukaan huomioi minua. Pyhä sardiini sentään! Yrittäisivät nyt ymmärtää, että meillä kissoillahan ne tukalimmat olot ovat. Ei se talviturkki meiltä minnekään järveen jää!

Minusta olisi mukava, jos näinä vaikeina hellepäivinä minua huomioitaisiin enemmän. Mutta ei. Emäntä makaa sohvalla kuin lahna (huomio, en pidä kalasta vaikka olen kissa) ja isäntä hakkaa hikisillä sormillaan tietokonetta. Että tällaista tällä kertaa.

Sepolla on asiaa

Asia on nyt niin, että en pidä kesästä. Ai miksi en? Siihen on monta syytä. Luetellaanpas niistä muutama.

Ensinnäkin kesähelteellä minulle ei maistu ruoka. Se tarkoittaa sitä, että äidilleni jää enemmän ruokaa ja hän lihoo. Se puolestaan johtaa siihen, ettei hän jaksa leikkiä kanssani. Katastrofaalista. Herrasväki luulee, että tahallani kiusaan äitiäni, vaikka todellisuudessa vika on vain hänen painavassa mahapussissaan, jonka kanssa hän ei jaksa puolustautua.

Toisekseen herrasväki saa hyvällä ilmalla ideoita lähteä piknikille. Ei siinä mitään, mutta kun MINUT pitää raahata mukaan. En tykkää ollenkaan. Pitäkää minut vastedes sisätiloissa, kiitos. Jättäkää kiristävät pannat ja haisevat kadunkulmat koirille.

Kolmanneksi oletteko kuulleet sanonnan "mihinkäs kissa karvoistaan pääsee"! Raivostuttava sanonta, ja niin totta. Joku voisi keriä minut kesäksi!

Nauttikaa te lukijat kesästä! Minä odotan karvoineni talvea!